BJD

Hartsinukkeni profiilit saapumisjärjestyksessä. Kuvien kopiointi ilman lupaa on ehdottomasti kielletty!


Dragos - verenhimoinen demoni



Can you resist?

Malli: Dream of Doll Azera
Koko: D.O.I / 72cm
Saapunut: 2012
Meikki: default
----
Nimi: Dragos, sukunimestä on toistaiseksi vain huhuja liikkeellä
Syntymäaika: Heinäkuu
Ikä: n. 600, ei ole itsekään laskuissa mukana
Laji: Demoni, tarkemmin sanottuna henkidemoni (eli se lajike joka riivaa ihmisiä)
Ihmissuhteet: Ei muodosta helposti minkäänlaisia suhteita. Väliinpitämätön muita otuksia kohtaan. Sisar rakas.
Luonne: Ärsyttävä, naisista Dragos on vastustamaton, sillä Dragos kyllä osaa esittää hurmaavaa. Luulee itsestään usein vähän liikaa, vaikka erittäin vahva onkin.
Pitää: Hiljaisuudesta ja yksinolemisesta. Auta armias jos menet häiritsemään Dragosia kesken hyvän kirjan tai unien. Kuitenkin Dragos kaipaa seuraa, eikä halua ylhäistä yksinäisyyttä itselleen.
Ei pidä: Ei voi sietää metelöintiä. Tarkan kuulonsa ansiosta vähäinenkin turha meuhkaaminen saa Dragosin hihat palamaan. Muita miehiä Dragosin on vaikea kestää, ihmisversiot pääsevät hengestään samantien. Dragos ei kuitenkaan ole idiootti, ja jos on laskelmoitavissa suuria seurauksia jonkin tappamisesta, hän voi jättää sen tekemättä. Satuolennoista ym. miespuoleiset versiot ovat siedettävissä. Dragos tosin ei mielellään ole heidänkään kanssa tekemisissä.
Symboli: Viha ihmisiä, suojelu omia kohtaan.
Tausta: Dragosilla on erittäin kirjava tausta, jonne mahtuu paljon. Dragos asuu tällä hetkellä yksin (mukaan tunkeutuneiden elukoiden kanssa) pienessä kämpässä, majatalon ja asuntolan välimuodossa. Suuri rakennus, joka on perustettu yliluonnollisille elämänmuodoille, on suojattu taialla niin, ettei sinne ihmiset pääse. Pitää tällä hetkellä syystä tai toisesta matalaa profiilia.

Faktoja:
x Dragos on ahkera kirjojen ahmija. Yksinään kun hänen tulee vietettyä aikaa.
x Naisia ei voi koskaan olla liikaa. Dragos osaa olla erittäinkin kohtelijas, jos tilanne häneltä niin vaatii. Oikeasti ei kunnoista juurikaan ketään itseään heikompia. Lipevän herrasmiehen esittäminen sujuu paremmin kuin hyvin, ja usein naiset retkahtavatkin Dragosin matkaan.
x Harrastaa em. kanssa yhden yön suhteita. Ihmisversioiden aamu tosin ei ala hyvin, kun he joutuvat demonin sapuskaksi. Satuolennot ym. Dragos päästää menemään ja kohtelee suurimmaksi osaksi kuin arvoistaan.
x Dragosilla on nuorempi sisko. Sisko on Dragosille hänen rakkain asiansa maailmassa, ja Dragos haluaisikin, että sisar olisi vain häntä varten olemassa. Tämähän ei oikein käytännössä toimi, sillä sisarella on veljensä tapaan vähän ronskempia ajanviettotapoja.
x Dragos on umpihetero. Ei voi sietää miehiä, varsinkaan ihmismiehiä

▬▬▬▬▬▬▬▬▬

Dark Epona - Dark Linkin uskollinen apuri

And so the Darkness came

Malli: Camellia Dynasty Thyme
Koko: n.15cm korkea
Saapunut: 2014
Meikki: Hartsilapsien Shibya
----
Nimi: Dark Epone / Darkie
Syntymäaika: Heinäkuu
Ikä: Iätön maskotti
Laji: Hevosen varjo
Ihmissuhteet: Dark Linkin ratsu, kiintynyt Dragosiin
Luonne: Uskollinen, tulee paikalle kutsusta, iloinen
Pitää: Kirmailusta, pimeästä
Ei pidä: Valosta, valo ei tee varjoilla hyvää, vaikka tarvitseekin valoa, jotta varjoja voi olla olemassa.
Symboli: Ei ole

Faktoja:
x Darkie on ensimmäinen maskottinukkeni
x Taustalla syvä rakkaus Zelda-peleihin

▬▬▬▬▬▬▬▬▬

Jeeli - apea sotilaskissa

The Walking Cat

Malli: Pipos Derek 2.0 Basic
Koko: R.PI / YOSD
Saapunut: 2014
Meikki: Default
----
Nimi: Jeeli
Syntymäaika: Elokuu
Ikä: Nuori aikuinen
Laji: Kissa
Ihmissuhteet: Ei ole
Luonne: Jeelin persoona on aivopesty kokonaan pois. Surulliselta ja tyhjältä tuntuvassa kissassa on jäljellä ontto kaipuu johonkin, mitä hän ei itsekään tiedä. Erittäin kohtelijas.
Pitää: Yksinolemisesta ja hiljaisuudesta. Silloin hän pystyy vaipumaan syvälle itseensä, miltei elottomalta tuntuvaan tilaan. Yksin hänen ei tarvitse olla sosiaalinen, jota hän ei enää osaa. Kissana pitää kalaruoista.
Ei pidä: Metelöimisestä ja sodasta.
Symboli: Ihmisarvoton
Tausta: Osittain työn alla. Arpi tullut sodasta.

Faktoja:
x Rivisotilas, ei ratsua, aseeksi vain miekka ja kilpi.

▬▬▬▬▬▬▬▬▬

Epsilon - Veden Prinssi

Water Prince

Malli: Luts Moonlit Song Berry Pegasus (kesä event 2014)
Koko: Kid Delf / MSD
Saapunut: 2015 (tilattu 2014)
Meikki: Hartsilapsien Shara / Fyrd8th (myös bodyblush)
----
Nimi: Epsilon
Syntymäaika: Tammikuu
Ikä: 30 (henkisesti 15, kentaurien kaksi vuotta vastaa ihmisen yhtä)
Laji: Pegasuskentauri, hevosihminen
Ihmissuhteet: Äiti, isä, isoveli, paras ystävä Roy, ystävinä Serafina ja Polokius
Luonne: -
Pitää: -
Ei pidä: -
Symboli: Vapaus
Tausta: Työn alla.

Faktoja:
x Elementti vesi
x Kruununperimisjärjestyksessä toinen, isoveli ensimmäisenä
x Fiksumpi kuin miltä näyttää
x Vähän naiivi

▬▬▬▬▬▬▬▬▬

Soom Beyla - Harjoituspää Historia - Aika Itse


IMG_4061
Malli: Soom Beyla fantasia ver. (pelkkä pää)
Koko: Teenie Gem / YOSD
Saapunut: 2015
Meikki: Jaya
----
Nimi: Historia
Syntymäaika: Toukokuu
Ikä: Itse aika, ollut olemassa siitä asti kun aika lähti kulkemaan
Laji: Maailmanluoja, yksisarvishahmossa
Ihmissuhteet: Suojelijat Harmonia (läheisempi) ja Energia, maailmanluojaporukassa mukana em. lisäksi Melodia ja Anarkia.
Luonne: -
Pitää: Läheisin Harmonia, pitää kovasti muista maailmanluojista.
Ei pidä: Järkkyy helposti psyykkisesti. Myös keho on heikko ikänsä puolesta joten siihen kohdistuvat vahingot tuntuvat pahalta.
Symboli: Aika
Tausta: -


▬▬▬▬▬▬▬▬▬

Toistaiseksi nimetön - Veden Kuningatar

The New Lady

Malli: Soom Clozel (pää) Feeple60 mieskeho (keho)
Koko: Super Gem / Feeple60 / SD
Saapunut: 2015
Meikki: Tuntematon
----
Nimi: Ei ole vielä
Syntymäaika: Elokuu
Ikä: -
Laji: Hevosihminen
Ihmissuhteet: Aviomies, kaksi poikaa, toinen niistä Epsilon, pieni demoni
Luonne: -
Pitää: -
Ei pidä: -
Symboli: -
Tausta: Osittain työn alla

Faktoja:
x Kärsii paniikkihäiriöstä (sairaus kuitenkin tuntematon valtakunnassa)
x Pieni demoni on "riivannut"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti